Yhä useammin avioparit päätyvät useiden vuosien yhdessäolon jälkeen valojen uusimiseen. Tämän seremonian tarkoituksena on osoittaa liiton ja rakkauden kestävyyttä, ja ehkä myös vahventaa ja syventää parin yhdessäoloa. Diletantti teki muistilistan valojen uusimiseen liittyvistä käytännöistä.
1: Aloita valmistelut ajoissaVanhojen valojen uusimisessa tarvitaan yhteinen päätös. Jos esimerkiksi eteisen valo on palanut, niin tilalle ei välttämättä halua täsmälleen samanlaista, ja aviopuolisoilla voi olla eriäviä mielipiteitä. Valoja uusittaessa tulisikin avioparin keskustella omista näkemyksistään: miksi haluamme uusia nämä? Mitä uusiminen kertoo meistä yksilöinä ja parina? Mikäli kerralla halutaan uusia asunnosta kaikki valot, voi harkinnassa kestää pitkäänkin, ja saatetaan samalla haluta esimerkiksi päivittää tapetteja. Lamppukaupoissa on nykyään kuvastoja, joista pystyy tarkastelemaan etukäteen vaihtoehtoja. Kannattaa muistaa, että kylpyhuoneremontti voi kestää usean vuoden eikä välttämättä toimi rakkauden syvenemisen juhlistuksena yhtä tehokkaasti kuin valojen uusiminen.
2: Kutsu vieraat Uusien valojen hankkimista on ihanaa muistaa kutsumalla perheenjäseniä ja läheisiä juhlimaan tätä kestävän rakkauden osoitusta. Nykyajan kiireisessä arjessa tulee kuitenkin olla ajoissa liikkeellä. Save the date eli “Pelasta taateli” -kortit voi lähettää jopa 9 kuukautta ennen valojenuusimisjuhlaa, sillä näin saa todennäköisesti varmistettua kaikkein tärkeimpien ystävien paikallepääsyn. Kannattaa myös kuvata tilaisuuden luonne mahdollisimman tarkasti, etteivät ihmiset ajattele, että valojen uusimisen sijaan esim. avioparin toinen osapuoli olisi menossa uusiin naimisiin.
Vanhastaan morsiamen vanhemmat ovat lähettäneet hääkutsun, varsinkin mikäli ovat osallistuneet taloudellisesti hääjuhlan kustannuksiin. Valojen uusimisjuhlassa ei tällaista perinnettä ole, vaan kutsujina on aviopari, vaikka vanhemmat olisivatkin osallistuneet valojen uusimisen kustannuksiin. 3: Juhlapäivä
Valojenuusimisjuhlassa voi hyödyntää perinteitä kuin hääjuhlassa. Suhteen osapuolet voivat pukeutua hääpukuun ja smokkiin, tai sitten omaan tyyliin sopiviin juhlaviin asuihin. Valojen uusimisjuhlan voi aloittaa myös yhteisellä lyhyellä kirkko-osuudella, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Myös papin voi kutsua kotiin antamaan siunauksen uusituille valoille. Perinteisiä hääleikkejä, kuten kenkäleikkiä tai avioparin avainten palauttamista voi hyödyntää tarpeen mukaan. Paikalle voi pyytää myös jonkun nuoren sukulaisen ns. kukkaislapseksi, joka auttaa uusimisseremoniassa esimerkiksi heitellen kukkasia avioparin eteen ennen valojen sytyttämistä.
Kannattaa muistaa, ettei juhlapäivänä kaikki välttämättä mene putkeen, tai sää voi yllättää. Tärkeintä kuitenkin on, että valojen uusiminen saadaan maaliin. Muuten voi keskittyä nauttimaan illasta. Diletantti toivoo rakkaudentäyteistä kesää kaikille! |