|
Pakollinen tilastotieteen kurssi on monen vähemmän-matemaattisesti-suuntautuneen alan opiskeljan kauhistus: Ilman kohtuullisen kattavaa matemaattista pohjaymmärrystä tilastolliset testit ja kaavat ovat karvasta pakkopullamössöä, jossa numeroita survotaan joko kaavaan tai tilastolaskentaohjelmaan lähinnä läpäisevän arvosanan toivossa. Sovellukset akateemisen tutkimuksen ulkopuolella ovat etäisiä tai epäselviä ja koko aihe on elämälle vieras, eihän kukaan tunne tilastoa.
Samaan aikaan voimme etäältä tunnistaa näiden opintojen tarpeellisuuden: Tilastollisia työkaluja tarvittaisiin lopulta yllättävän monessa työssä, jossa niitä ei vain käytetä. Lisäksi tilastollinen ajattelu – vivahderikas ymmärrys jakaumista ja keskiarvoista, pääsäännöistä ja poikkeuksista – on arjessakin arvokasta. Teknologian tihkuessa yhä syvemmälle arkeen on peräänkuulutettu myös tämän peilikuvaa, etiikan opettamista tekniikan alan opiskelijoille. Etiikan tuntemuksen ajatellaan johtavan eettisempään teknologiaan: Vain eettisesti koukuttaviin äppeihin ja oikeiden ihmisten yli itsestään ajaviin autoihin. Tässä ajattelussa on taustalla monitasoinen viekoitteleva tehokkuus: voimme ratkaista teknistyvän yhteiskunnan ongelmat jo ennalta tehokkaasti etiikkaopetuksella. Etiikka on myös filosofian aloista kenties suorimmin sovellettavissa: Vaikka ontologian opiskelulle olisi vaikeampi osoittaa hyötyjä. Etiikka ja sen opetus ovat tehokas ratkaisu. Mutta samoin kuin tilastotiede, myös etiikan opiskelu vaatii lopulta kohtuullisen kattavan filosofisen pohjaymmärryksen. Ilman sitä tekniikan etiikka tuntuu pelkistyvän herkästi utilitarismiin: Eettiset ongelmat voi ratkaista vertaamalla vaihtoehtojen seurauksia toisiinsa. Haluttavimmat seuraukset tuottava vaihtoehto on paras ja edelleen eettisin. Utilitarismin houkutus on kova, koska se on hyvä ratkomaan eettisiä ongelmia: Velvollisuus- ja hyve-etiikka kummatkin kompastelevat sääntöjen ollessa ristiriidassa keskenään, kun taas utilitarismi tuottaa aina ratkaisun. Monimutkaisetkin ja tuntemattomat seuraukset ovat lopulta tekniikan alojen kannalta helppoja käsitellä: takertumatta yksittäisiin ihmiskohtaloihin on tehokasta tarkastella keskilukuja ja odotusarvoja, joiden pohjalta painotettua kokonaishyötyä on helppo tarkastella. Tämä järkeily valuttaa eettisyyden ennustuskyvyn ylle: datan kerääminen, mallintaminen ja ennustaminen sallivat tarkempien, oikeampien eli eettisempien päätösten tekemisen. Miten vaikka menetettyjä ihmiselämiä voi arvottaa keskenään? Esimerkiksi menetettyinä laatupainotettuina elinvuosina, valtion menettäminä verotuloina tai yhteiskunnan menetettämänä arvontuotantona, mahdollisia malleja on useita. Utilitarismi ei kysy retorisia kysymyksiä, vaan vain hyötyfunktioita. Lopulta tämä johtopäätös löytyi jo lähtökuoppaan haudattuna: Jos etiikan opetuksen tavoite oli hyöty yhteiskunnalle ja opiskelijoille, utilitarismi on luonnollinen johtopäätös, koska se on hyödyllisin moraaliteoria. Siihen on helpointa osoittaa kun joku kysyy onko eettisiä tekijöitä mietitty, vaikka harva arjessaan lopulta uskoisi sen tuottavan järkeviä eettisiä tuloksia. 
|