Nyt jo muinaisessa vuoden 2015 hallintarekisterikohussa laituri petti silloisen valtiovarainministeri Alexander Stubbin alta tämän vastatessa Paavo Arhinmäen kysymykseen kielteisistä viranomaislausunnoista rekisterin käyttöönottoa koskien: 

Jos me katsomme näitä lausuntoja, niin noin 90 prosenttia lausunnoista on itse asiassa myönteisiä.

Hyvin pian lausunnon jälkeen HS katsoi näitä lausuntoja, ja noin 10 prosenttia lausunnoista oli itse asiassa myönteisiä. Stubb myönsi virheensä ja raportoi luvun tulleen “omasta päästään”. Aikanaan Stubb raotti hieman ajatteluaan blogissaan, jonka on koommin poistanut:

“Minun ei olisi pitänyt esittää lukuja määrittelemättä tarkkaan, mitä niillä tarkoitan. Pyydän anteeksi, että annoin vastauksessani virheellistä tietoa kielteisten ja myönteisten lausuntojen suhteesta. [—-] Esitystä koskevissa lausunnoissa nostetaan esille hyvin monia eri näkökohtia. Tämän vuoksi lausuntojen luokittelua myönteisiin, kielteisiin ja neutraaleihin on vaikea tehdä. Jos rajoittuu vain yhteen lausunnoissa käsiteltyyn asemaan eli siihen, miten osakeomistustietojen saatavuus muuttuisi viranomaisten kannalta, on selvää, että valtaosa viranomaislausujista kokee tietojen saatavuuden heikkenevän.”

Stubb implikoi kiehtovasti, ettei varsinaisesti tarkoittanut prosenttiluvulla suhdelukua, vaan jotain monialaisempaa ja epämääräisempää, abstraktia myönteisyyttä. Ja tämä ei ole tavatonta, ilmausta “90 prosenttia” käytetään arkikielessä useinkin merkityksessä enimmäkseen, pitkälti tai useimmiten mitään oikeaa prosenttilukua tarkoittamatta. Ilmauksen merkitys on siis laajentunut kattamaan tarkkojen prosenttiosuuksien lisäksi yleisemmin enemmyyttä. 

Prosenttilukujen käyttöä tässä merkityksessä voi kutsua kuvallistumiseksi: Ilmaisun merkitys muuttuu tai laajenee konkreettisesta abstraktiseen. Ilmiö on ilmeisestikin prosenttilukuja laajempi. Mikä vain raskas asia voi painaa tonnin, ja painopisteellä (tai painopistealueella) voidaan tarkoittaa massakeskipisteen sijaan painotusta. 

Psykiatria on alana erityisen hedelmällinen yleiskielistyksille ihmisten venyttäessä taudinkuvia kielikuviksi: OCD, narsismi, psykoosi, skitsoilu, masistelu ja mania kaikki laajenevat kliinisestä merkityksestään jopa haukkumasanoiksi aivan yleisinhimilliselle käytökselle. Tämä hämärtää ja stigmatisoi mielenterveyden haasteita.

Psykiatrian lisäksi kuvallistuminen vaikuttaa laajemminkin lääketieteen alalla, missä eksaktin ilmaisun lisäksi pitää huomioida potilaskommunikaatio: Ihmisillä on oikeus ymmärtää heille tehtävät toimenpiteet ja diagnoosit. Yleiskieleen lääketieteestä vakiintuvat termit vaikuttavat potilaiden asenteisiin ja asenteisiin potilaista. Aihetta hoitaakin Suomessa lääketieteen sanastolautakunta.

Kenties paras esimerkki eksaktin ilmauksen kuvallistumisesta on kuitenkin eksponentiaalinen kasvu: Ilmauksella tavataan tarkoittaa mitä vain nopeaa kasvua, ei vain eksponenttifunktiota noudattavaa kasvukäyrää. Tätä merkitystä käyttävät laajalti niin eri alojen asiantuntijat kuin toimittajatkin.

Juttu jatkuu muutaman esimerkin jälkeen:

Useimmat esimerkeistä olisi voinut kuitata puhumalla moninkertaistumisesta, mutta jostain syystä eksponentiaalisuus ui uutisiin. Laajemmin tiedeviestinnän näkökulmasta tällainen kuvallistuminen on kiusallista: Miten painottaa tarkoittavansa oikeaa eksponentiaalista kasvua tai kirjaimellisia prosenttilukuja? Hyvän termistön ylläpito vaatii aktiivista työtä, jota termistölautakunnat ja turhautuneet lukijapalautteet toteuttavat.

Vaikka merkitys onkin useimmiten kontekstissaan ilmeinen, Stubbin tapaus oli malliesimerkki vakavammasta kompastuksesta kuvallistumiseen, kun positiivinen yleisfiilis tulkittiin suhdeluvuksi. Olivathan ne kai kuitenkin yleisfiilikseltään positiivisia?
​

​Diletantti katsoo näitä lausuntoja

Lausunnot eivät ole erityisen kaunista katsottavaa: Marraskuussa 2015 eri lausuntoja ja hanketta koskevia asiakirjoja oli kertynyt satakunta kappaletta, ja kaikki niistä ovat tekstiseiniä lausujan logolla. Lausunnot aiheesta ovat kaikki julkisesti saatavilla Valtiovarainministeriön aihetta käsittelevällä hankesivulla, mutta niiden kaikkien lukeminen ja luokittelu on eittämättä vaikeaa, kuten Alex perustelikin.
​
Kuudentoista lausunnon ensimmäiset sivut, logoja ja paljon tekstiä.
Muutaman lausunnon ensimmäinen sivu
Valtiovarainministeriö on kuitenkin onneksi valmistellut kultakin kierrokselta lausuntoyhteenvedon, johon kaikki palautteet on tiivistetty ja ryhmitelty. Diletantti luki nämä yhteenvedot läpi.

“[K]olmannessa lausuntopyynnössä pyydettiin, että lausunnoissa keskityttäisiin erityisesti kommentoimaan säännöksiä sekä osakeomistusten yleisöjulkisuuden että viranomaisten tiedonsaannin turvaamisesta”, kertoo kolmannen lausuntokierroksen yhteenveto. Tämä on eittämättä hankalaa yleisen myönteisyyden kannalta, koska aiheesta ei tällä kierroksella kysytty. Jos “rajoittuu yhteen lausunnoissa käsiteltyyn asemaan”, johon näissä lausunnoissa on nimenomaisesti pyydetty keskittymään, oli Alexin mukaan selvää että valtaosa viranomaisista kokee tiedonsaannin heikkenevän. Koska käsiteltävä aihe on kapea, lausunnot myös pysyvät melko lyhyinä, eikä hanketta kiitellä erityisesti tai yleisesti. 

Toisen lausuntokierroksen yhteenvedossa puolestaan VM on ystävällisesti luokitellut lausunnot hallintarekisteröintiä kannattaviin (9 kpl) , vastustaviin (14 kpl) ja neutraaleihin (10 kpl). Vaikea luokittelu olikin siis jo tehty tässä yhteenvedossa, lausunnoista vain noin neljännes (27%) oli siis myönteisiä. Lausuntojen tekstit ovat myös taas lyhyehköjä ja asiassa pysyviä. 

Viimein ensimmäisen lausuntokierroksen yhteenvedossa vuodelta 2014 viitataan edes jokseenkin yleiseen positiiviseen suhtautumiseen: “Lausunnonantajat tukevat pääpiirteissään EU:n arvopaperikeskusasetuksen tavoitetta kilpailun avaamiselle, mutta arvopaperikeskusasetuksen tulkinta ja hallintarekisteröinnin laajentaminen jakavat lausunnonantajien mielipiteitä.”  Lausunnot ovat myös merkittävästi pidempiä, ja niissä on nostettu esille laajalti näkökantoja ja huolia.

Tiivistäen, merkittävä osa lausunnonantajista ei uskonut että EU:n arvopaperikeskusasetus velvoittaa Suomea laajentamaan hallintarekisteröintiä taikka että Suomen kannattaa laajentaa hallintarekisteröintiä ehdotetulla tavalla, vaikka tukivat asetuksen lähtökohtia. Eli uudistusta ei tarvitse eikä varsinkaan kannata tehdä, ajattelivat monet viranomaiset.

Mitä enemmän näitä lausuntoja katsoo, sitä vähemmän ne tuntuvat 90% myönteisiltä. Jos oikein venyttää, tämän mainitun tuen asetuksen tavoitteelle vuodelta 2014 voisi ehkä tulkita myönteisyydeksi lausunnoissa, mutta tämä laituri on aika huterilla perustuksilla. On myös erikoista, että maaliskuinen toisen lausuntokierroksen valmis luokittelu oli marraskuuhun mennessä unohtunut. Ehkä Stubbin tapaus ei siis ollutkaan hyvä esimerkki kuvallistumisesta, sillä lausunnot eivät ole kuvallisestikaan kovin positiivia.

Hallintarekisterihanke meni myöhemmin eduskunnassa läpi vuonna 2017, prosenttisekoilu ei kaatanut sitä lopullisesti. Kohulta olisi todennäköisesti kuitenkin vältytty kokonaan, jos ministeri Stubb olisi puhunut lausuntojen olevan pitkälti myönteisiä tai valinnut jonkin muun epämääräisemmän ilmauksen, vaikka tämäkään ei olisi pitänyt paikkaansa näitä lausuntoja katsoessa. Vasta eksaktin kuuloinen prosenttiluku teki ristiriidasta puheiden ja todellisuuden välillä ilmeistä. 
​