Helsingin Sanomat nosti hiljan otsikoihin lihansyönnin ja seksilelut: “Joissain piireissä voi olla hyväksyttävämpää omistaa dildo kuin syödä lihaa.” Otsikko asettaa herkullisesti vastakkain perinteisen tiukan seksuaalimoraalin ja lihansyöntiin liittyvät eettiset kysymykset, samalla selkeästi asemoiden dildonomistajat vähemmistöön. Mutta miksei ympäristöasia ole laajemmin syrjäyttänyt seksuaalimoraalia? Ainakin naiivisti ajatellen dildon omistaminen on eittämättä eettisesti helpommin perusteltavissa kuin lihan syöminen.

Otsikon raflaavasta lainauksesta huolimatta Helsingin Sanomat kertoo vain lihankorvikkeiden kasvaneesta suosiosta, ei arvomaailmojen vastakkainasettelusta, joten sen lukemalla ei hurskaannu.

Siveellisyys

​Minna Maijala esittelee Mitä Minna Canth todella sanoi?-kirjassaan Canthin käsityksiä siveellisyydestä. Canth esitti elämän jakoa siveellisen, aineelliseen ja henkiseen. Varsin ymmärrettävästi aineellinen elämä piti sisällään taloudellisen menestyksen kun taas henkinen elämä kattoi sivistyksen sekä kulttuurin. Siveellisyys puolestaan oli kattotermi hyvälle, eettiselle elämälle. Sen alle kuuluivat esimerkiksi raittius, terveet elämäntavat, hyvä hygienia, huolellinen taloudenhoito, väkivallattomuus ja säädyllinen sukupuolielämä. 

Siveettömyyden ja sen seurauksien kuvaus ovatkin monen Canthin näytelmän ytimessä. Esimerkiksi Työmiehen vaimo kuvaa aviomiehen juoppoutta, kehnoa taloudenpitoa ja uskottomuutta, vaimolle näistä lankeavia vastuita ja vaikeuksia, sekä yhteiskunnan välinpitämättömyyttä näiden suhteen. Sama teema toistuu Canthin tekstien lisäksi esimerkiksi Seitsemässä veljeksessä: nuoruuden rallattelun myötä veljesten kotitalo ajautuu hunningolle, josta veljekset lopulta nostavat itsensä siveyden saappaanremmeistä vetäen.
​

Tuloksia "työmiehen vaimo" google-haulle.

​Elämän kolmesta osa-alueesta siveys oli erityisasemassa, koska sen ajateltiin olevan kaikkien saavutettavissa. Köyhyyttä tai lukemattomuutta ei pidetty yksilön epäonnistumisena, mutta siveettömyyttä kyllä. 

Siveettömyyden haitat itselle ja lähiyhteisölle ovat myös suoria ja ilmeisiä: Väkivalta, taudit, alkoholismi ja ei-halutut avioliiton ulkopuoliset raskaudet ovat kaikki ilmeisen ei-haluttuja. Samalla siveyden vaatimuksia eivät kuitenkaan lopulta sorvanneet sosiologit tai terveystieteilijät. Tämä toimii todennäköisesti nykyään sukusiveyden eduksi: Siveellisyys on helppoa ymmärtää, sillä sitä ajaa pohjimmiltaan itseääntoteuttava, intuitiivinen inho. Kauniin tautologisesti inhottavat asiat ovat tietenkin epäsiveellisiä, ja epäsiveelliset asiat opitaan näkemään inhottavina.

Koska vaatimukset ovat lopulta mielivaltaisia, ei niitä voi kyseenalaistaa. Siveellinen elämä on itseisarvo, joka nähdään tavoiteltavana riippumatta sen eduista.
​

​Ympäristönsuojelu

​Ensinäkemällä ympäristönsuojelu tarjoaisi seksuaalimoraalille mainion korvikkeen: siveellisyyden tavoin ympäristöystävälliset valinnat ovat kaikkien saavutettavissa, ja ne edistävät yhteisön etua. Miksei näin ole kuitenkaan käynyt?

Yksi avainsyy lienee ympäristönsuojelun välineellisyys. Valintojen ympäristöystävällisyyttä tarkastellaan niiden seurausten kautta: hyvät valinnat auttavat suojelemaan ympäristöä, huonot vahingoittavat sitä. Tällainen hyötyajattelu lopulta monimutkaistaa ympäristönsuojelua hyveenä.

Esimerkiksi alkuperäisen HS:n artikkelin kommenttikenttä nosti pöydälle esimerkiksi dildorahdin hiilipäästöt. Hiilipäästöjen vertailu on vielä teoriassa suoraviivaista:

Vertailu naudanlihan ja dildorahdin hiilipäästöistä, lähteenä HK ja Suomen varustamot.

​
​Silti tämä laskenta monimutkaistaa asiaa: hiilipäästöjä syntyy kummassakin tapauksessa. Siveellisyys on selkeää ja ehdotonta, tai kuten Canth muotoili: "Juuri ehdoton siveellisyyden vaatimus on ainoa keino siveellisyyden harrastuksen menestykseen, avain samoin kuin ehdoton raittius on tehokkaammasti edistänyt raittiutta kuin kohtuuden ystäväin laimeat pyynnöt." Hiilipäästöjä puolestaan pitäisi arjessaan kaitsea kohtuuden rajoissa. Juuri kohtuus tuntuu nostavan tasavertaisuutta vaalivan tasavaltalaisen karvat pystyyn: mitä jos naapuri määrittää kohtuulliseksi eri määrän? Sehän olisi epäreilua.

Vielä vakavempiin haasteisiin ympäristönsuojelu ajautuu moniulotteisuudessaan. Esimerkiksi elintarvikkeiden muovipakkaukset toisaalta tuottavat muovijätettä, toisaalta estävät elintarvikehävikkiä. Muovipakkausten kierrättäminen taas toisaalta vähentää jätemuovia, toisaalta lisää lämpimän veden kulutusta ihmisten pestessä roskiaan. Muovijäte, elintarvikehävikki ja hiilipäästöt eivät ole aidosti yhteismitallisia: ei ole helppoa määrittää onko kilo muovia kaatopaikalla pahempi kuin kilo salaattia kompostissa tai kilo hiilidioksidia ilmakehässä. Kilo kierrättämätöntä muovia on paikallisesti haitallinen pitkän aikaa, hiilidioksidi haittaa maailmanlaajuisesti useita ihmisiä. Kaikkia kolmea pitäisi rajoittaa, eikä yhtä oikeaa ratkaisua usein ole.

Ympäristönsuojeluvaatimukset voivat siis tuntua turhauttavan ristiriitaisilta ja siten mielivaltaisilta. Paradoksaalisesti tämä mielivaltaisuuden tunne johtuu juuri vaatimusten pohjautumisesta sotkuiseen ja monimutkaiseen tosimaailmaan.

Jopa ympäristönsuojelun hyödyt ovat myös vähemmän suoria ja ilmeisiä kuin siveellisyyden. Syypää mustaan silmään on helppo tunnistaa henkilöä ja tapahtumahetkeä myöten, kun taas ilmakehän tilastollinen lämpeneminen yli vuosikymmenten on samea summa, johon ei ole helppo osoittaa syypäätä.
​

​Siveellisyystyhjiö?

Vaikka dildonomistajuus olisi vielä uutisissa outous, siveellisyyden pohja on murentumassa. Toisin kuin Canthin aikana, nykypäivänä kukaan ei julista sitä vakavana poliittisena tavoitteenaan. Pikkuporvarillisen seksuaalimoraalin mielivaltaisuus on lopulta laajalti tunnustettu: ”Aikuiset ihmiset saavat tehdä makuuhuoneissaan mitä haluavat”, lausuu moni.

Siveellisyys palvelee parhaiten pieniä, tiiviitä yhteisöjä. Näissä siveellisyyden hyödyt ovat suorimpia, valvonta helpointa, ja ennen kaikkea ymmärrys siveellisyyden sisällöstä jaettu. Yhteiskunnan kehityssuunta on ollut pienistä yhteisöistä pois kumpaankiin suuntaan, kohti yksilöitä löyhässä globaalissa yhteydessä. Samalla yksilön oma vastuu on hiipinyt kattamaan laajemmin myös sivistyksen ja menestyksen. 

​Siveellisyyden jaettujen vaatimusten haihtumisen myötä ei ole enää yhtä oikeaa tapaa elää. Ihmiset tekevät tietty yhä intuitiivisia inhoarvotelmia, mutta toiselle inhotus on lihansyönti, toiselle dildon omistaminen. 

---