|
Rölli Vaikkuvarpaalla on ongelma. Rölläämisen sydämessä on nautinto toisten pelosta ja hämmennyksestä. Vaikka tämä ydin on pysynyt pitkään samana alan teknologisesta myllerryksestä huolimatta, on nyt jokin syvästi pielessä.
”Vaikka sitä nykymenosta ei välttämättä edes uskoisi, on tämä rölläys varmaan vanhimpia perinteitä mitä oikein onkaan. Se vain tapaa muuttaa muotoaan, kuin sammakonpoikaset, tai jotkin muut näistä metsän otuksista, joku varmaan muuttuupi vielä enempi.” horisee Diletantin tavoittama rölliperinteen tuntija, Rölli Vaikkuvarvas. Vielä ennen vuosituhannen vaihdetta rölläyksen jakelurakenne oli pitkälti hajautettu: rölläys suoritettiin pitkälti metsätölleistä, joista röllit hiippailivat lähialueille. Koska pelkkä pelottelu ei taannut elantoa, piti se hoitaa muiden tointen ohessa. Kalojen ”mainion inhan lemun” johdosta varsinkin kalastaminen oli suosittua. Hajautettu jakelu johti myös hajanaisuuteen, hyvässä ja pahassa. Laadunvalvontaa ei metsätölleissä tunnettu, paikallisesta röllistä ei voinut valittaa minnekään, eikä todennäköisesti oltaisi osattukaan: kukapa olisi tiennyt paremmasta. Koko kansan rölli
Rölli Vaikkuvarvas tutustuu Nokian kehittämään hajuradioprototyyppiin.
Alan ensimmäisen merkittävän teknologisen mullistuksen johdosta yhden ammattimaisen röllin työpanosta voitiin jakaa käytännössä rajatta. Tämä mahdollisti röllikulttuurin nopean leviämisen ja yhdenmukaistumisen.
Jos rölläystä oli aiemmin tehty itsensä vuoksi tai viinapalkan toivossa, oli tavoitteena nyt vedota laajaan katsojakuntaan, joko verorahojen käytön perustelemiseksi tai mainosrahojen houkuttelemiseksi. Mediat täyttyivät standardoidusta massarölläyksestä. ”Ensin tuli kuuloradio ja sitten tuli näköradio. Olihan se lällyä rölläystä, kunnon rölläys olisi kaivannut vielä hajuradion. Harva rölli ennen puhui likaisista varpaistaan, vaikka usein siellä navan alla liikuttiinkin.” Vaikkuvarpaan mukaan muutoksella oli ilmeisiä vaikutuksia rölläyksen sisältöön. Jos ennen rölläys oli saattanut olla raisua, jopa pelottavaa, hioutuivat tällaiset kulmat: television tehtävä oli kerätä katsojia, ei karkottaa näitä. Lautarölläys
"Lautarölläys on ehkä harhaanjohtava nimi, mutta siitä sai hauskan kuvituskuvan, joten eipäs ruttuilla."
Vuosituhannen vaihteessa rölläys siirtyi verkkoon, internet-sivuille ja keskustelupalstoille. Monessa mielessä kyseessä oli korjausliike television sovinnaisuudelle, ja kenties tunnetuin kotimainen internet-rölläysalusta Hikipedia nimettiinkin televisiosta puuttuneen hajun mukaan.
Internet toi yhteen alakulttuurit pitkienkin matkojen yli, yhdistäen myös röllit ympäri Suomen. Vaikkuvarvas muistelee aikaa lämmöllä: ”Se oli oikea omituisten otusten kerho: siellä oman elämänsä kummajaiset olivat keskenään kavereita, mikä oli oikein mukavaa.” Kyseessä oli kuitenkin ennen kaikkea poissulkeva yhteisöllisyys. Jos televisiota tehtiin koko kansalle, oli verkkorölläys usein samanhenkisten keskinäistä hauskanpitoa, ja usein kirjoittajilla oli hauskempaa kuin lukijoilla. Somerölläys tai "Trollaus"
"Digidi-äppi diggi äppi", mumisee Vaikkuvarvas
Sosiaalisen median myötä internet valtavirtaistui. Samalla aukesi uusia väyliä hyötyä rölläyksestä: Prekaari rölläystyö ulkoistettiin pitkälti röllitehtaisiin halvemman työvoiman maihin, joissa se palvelee tilaajansa tarkoitusperiä.
”Kaikenlaisia epeleitä sitä onkin maailmassa. Mahtavatko ne edes nauttia työstänsä siellä tehtaassa? Vai ihanko vain palkkiota vastaan. Eriskummallista.” Rölläys on toisaalta valjastettu tuottavaksi myös joukkoistamisen myötä: sosiaalisen median alustoilla ihmiset rölläävät itseään ja toisiaan. Voimakkaat reaktiot houkuttelevat lisää räyhääjiä, ja jostain kohtaa tätä itseruokkivaa ketjua turistavat somejätit voittonsa. Rölläys ei enää usein ilahduta enää edes tekijäänsä. Niin röllitehtaiden työntekijät kuin somesyötteiden kelaajat ovat perustavasti tyytymättömiä omaan toimintaansa. Vaikka pelottelu ja ilkeily itsessään ovat tallella, on niistä kadonnut nautinto. ”Hölmö se on joka itseään röllää, sanon minä.” |