Paha tieto on monesta myytistä tuttu käsite: Eeva, Prometheus ja Faust maistoivat kaikki kiellettyä, vaarallista ja väkevää tietoa, ja Väinämöinen tiedusteli taikasanoja jo edesmenneeltä Antero Vipuselta. Pahaa tietoa voisi verrata aseeseen: se on vaarallinen juuri sen suomien mahdollisuuksien takia, ja useimmilta kielletty juuri tämän vaarallisuuden takia. 

Ajatus pahasta tiedosta on jotenkin perustavasti kutkuttava: uhkarohkea kurkistus voimakkaaseen tietoon, jolla koetella omia rajojaan.

Mutta mikä olisi tätä pahaa tietoa, ja mistä sitä löytäisi? Pahan tiedon haussa Diletantti keräsi joukon esimerkkejä ja määritelmiä pahasta tiedosta asiantuntijoilta.

​AL-GHAZALIN MOITITTAVAT TIETEET

1100-luvulla elänyt persialainen filosofi al-Ghazali, joka tunnetaan paremmin hauskimman nimisestä kirjastaan Filosofien epäjohdonmukaisuus, tunnisti kolme mahdollista perustetta tiedon (tai tieteenalan) pahuudelle: Oppijallensa haittaa aiheuttava tieto (astrologia), muille haittaa aiheuttava tieto (taikuus, noituus ja talismaanit), ja hyödytön tieto. 

Ehdotuksissa on oikea ajatus esoteerisesta pahasta, mutta esimerkit lopulta elähtäneitä. Noidan käsikirja, unisiepparit ja horoskooppipalstat ovat jo aivan valtavirtaa. Hyödytön tieto puolestaan on pahaa vain venyttämällä määritelmän kattamaan ajanhukan ja hämmennyksen, mikä tuskin tyydyttää kenenkään pahantiedonjanoa.​

Bostromin informaatiohasardit

Ruotsalaissyntyisen pop-filosofin Nick Bostromin julkaisu Information Hazards: A Typology of Potential Harms from Knowledge tarjoaa nimensä mukaisesti tyypittelyn erilaisista toden tiedon aiheuttamista mahdollisista haitoista, lukuisten esimerkkien kanssa. Bostromin listauksessa haitallista tietoa ovat muiden muassa mediaelämyksen pilaava juonipaljastus, pettymys huonoihin uutisiin, markkinoinnin synnyttämä houkutus tai kelvottoman roolimallin asettama esimerkki.

Uuvuttavan kattavan listauksen vaaroista useimmat ovat banaaleja. Eittämättä kyseessä olevissa tilanteissa tosi tieto voi olla haitaksi, mutta perinpohjaisen epämielenkiintoisella tavalla. Kenties turhauttavimmin Bostromin informaatiovaarat pätevät pääosin myös epätodelle informaatiolle: “Hagrid tappaa Dumbledoren” voi värittää lukukokemusta yhtälailla ikävästi kuin tosikin juonipaljastus. Informaatiohasardit eivät siis enimmäkseen ota kantaa informaation todenperäisyyteen. “Tiedon vaarat” jäävät siis pop-tieteelle tyypilliseen tapaan vain liitoitelluksi mainospuheeksi, ja tuottavat pahaa tietoa etsivälle pienen informaatiohasardin pettymyksen muodossa.

Oikea paha tieto olisi sitä pahempaa, mitä todempaa se on.

Janne Kivivuoren Paha tieto

Kutsuvasti nimetyssä kirjassaan Paha tieto Janne Kivivuori perehtyy tieteiden moralistiseen kritiikkiin: Tapauksiin, joissa tieteenaloja on kritisoitu ei niiden todenperäisyyden, vaan väitetyn yhteiskuntamoraalia rapauttavan luonteensa takia. Tyypillisin esimerkki kautta historian on jumalusko ja ateismi: Uskonnolla on nähty olevan keskeinen rooli “alempien kansanluokkien” hallinnassa, joten ateististen ajatusten ei ole sallittu leviävän kansan keskuuteen, vaan nämä spekulaatiot on pidetty oppineiston salaisuutena.

Tuoreempi esimerkki samasta ilmiöstä on Kivivuoren mukaan evoluutiopsykologian kritiikki. Esimerkiksi lehdistön suosimia ihmisten parinvalintaa koskevia teorioita on syytetty sovinismin levittämisestä. Tämä on myös helppo ymmärtää: ainakin reduktiivinen tulkinta evoluutiopsykologiasta tukee sovinistista ajattelua.

Tämä on kenties ensimmäinen tyydyttävä esimerkki pahasta, vaarallisesta tiedosta. Jos lukee evoluutiopsykologiaa laiskasti, saattaa upota rasvaisen sovinistisiin yksinkertaisuuksiin. Vastaavia aihepiirejä löytyy Kivivuoren mukaan laajemminkin luonnontieteellisen ihmistutkimuksen saralta. Tällä tiedolla voidaan nähdä olevan väärin käytettynä yhteiskunnallisesti vaarallisia puolia, ennakkoluuloja ruokkiva, yksilöitä korruptoiva vaikutus.
​

2021 Tieteen päivien Hyvä ja paha tieto

Vuoden 2021 Tieteen päivien kirja tarjoaa peräti kaksi mielenkiintoista määritelmää pahalle tiedolle, eri tutkijoiden toimesta.

Matti Häyry työryhmineen nostaa esille biotalouden tuottaman tiedon sovelluksia koskevassa kirjoituksessaan tiedon itsensä välineellisyyden ja sen pahuuden subjektiivisuuden biotaloutta käsittelevässä kirjoituksessaan: Paha tieto edistää huonoja asioita tai haittaa hyviä kehityksiä, ja pahuus riippuu arvottajan arvoista. Häyry naulaa kuitenkin lopulta muuten arvorelativistisen pahuuden ympäristötuhoon, jonka näkee ensisijaisen vältettävänä pahana. Tässä valossa esimerkiksi palmuöljybensiinin valmistusprosessi on pahaa tietoa: se kannustaa raivaamaan sademetsiä polttoaineen valmistusta varten. Toinen klassinen esimerkki tästä olisi tietty ydinaseen kehittäminen. 

Lopulta tämä yhteiskunnallinen hyötynäkökulma ei kuitenkaan lunasta pahan tiedon lupauksia: Palmuöljybensiinin valmistusohjeet eivät lopulta kutkuttavia yksilön näkökulmasta. Tämä tieto on vaarallista vain talousjärjestelmän puitteissa, etäisellä systeemisellä tasolla.

Yksilön näkökulmasta mielenkiintoisemman määritelmän tarjoaa Pirjo Markkola lastensuojelun epäkohtia käsittelevässä kirjoituksessaan esittäessään pahan tiedon olevan tietoa pahasta. Markkolan oma esimerkki on juurikin lastensuojelun epäonnistumisten tutkimisen ja ilmi tuonnin raskaus.

Mutta laajemminkin, monesti tyytyväisyys perustuu juuri tietämättömyyteen. Esimerkiksi ymmärrys tuotantoeläinten olemassaolosta riistää tietäjältään huolettoman lihansyönnin mahdollisuuden – vieläpä niin, että ymmärryksen syvyys määrää menetyksen täydellisyyden, tiedon henkilökohtaisen pahuuden.

Tieto pahasta on myös kauniisti Kivivuoren pahan tiedon luonnollinen vastinkappale: Yhteiskunnallisen haitan sijasta tieto pahasta on usein avuksi, kuten lastensuojelun epäkohtien korjaamisessa. Sama pätee esimerkiksi pedofilian tai lähisuhdeväkivallan tutkimukseen,  jonka julkaisu saattaa aiheuttaa väestössä sensurointivaatimuksiin johtavan inhoreaktion, vaikka tieto olisi ennaltaehkäisyn kannalta arvokasta.
​

Lopuksi 

​Vaihtoehtoisena määritelmänä pahalle tiedolle al-Ghazali tarjosi tiedonhaun aikomuksen: hyvässä tarkoituksessa opittu tieto on hyvää, muu pahaa. Tällä määritelmällä varmasti kaikki pahan tiedon tavoittelussa opittu tieto on pahaa.

Pahan tiedon tavoittelun motiivit eivät tosiaan tunnu kestävän kriittistä tarkastelua. Haluaako pahantietäjä osoittaa olevansa ”massojen” yläpuolella? Kapinoida rajoituksia vastaan niitä rikkomalla? Ruoskia itseään älyllisesti, pönkittää omaatuntoaan rohkeudellaan? Piinata illanistujaisia kiusallisilla mutta tosilla kannanotoilla?

Kutkuttavasti pahaa tietoa on siis lopulta tarjolla niukasti, ja sen kuluttamista seuraavaa tunnetta vastaa parhaiten kokonaisen keskinkertaisen perhepizzan syömisen seuraava ähkyinen tyytymättömyys.