|
Ajatus lentää ja sanat virtaavat näpeistä näytölle. Sormet eivät tahdo pysyä ajatusten perässä, kun visainen ongelma on vihdoin ratkeamaisillaan ja tehtävä on muuttumassa tekstiksi, runosuoni on kerrankin löytynyt eikä kirjoittaminen enää tunnukaan veden kantamiselta kaivoon.
Ja sitten, yhtäkkiä, näkökenttääsi singahtaa punainen kiemurteleva matonen. Yrität jättää madon huomiotta, mutta se vie huomiosi, ajatuksesi, keskittymisesi, pikkusormesi, ehkä elämänilosi. Luovutat. Sinun on välittömästi nitistettävä niljakas olento, ettei se vain ehtisi kasvaa suureksi ja syödä koko tekstiä. Teet vasta kirjoittamallesi kappaleelle matokuurin. Oikeinkirjoitusmatojen sanavarasto on samaa luokkaa niiden eläinvastineiden kanssa, mutta korjailet lyöntivirheitä ja puuttuvia sanoja, kunnes sivulle ei enää ilmesty yhtäkään madon merkkiä eikä edes niiden sinisiä tai vihreitä serkkuja. Mutta matoja muussanneet sormet eivät enää taivu tanssimaan näppäimistöllä. Diletantin teksteissä on periaatteena, että ensimmäisen luonnoksen ei tarvitse eikä pidäkään olla tekstinä valmis. Kirjoittaminen on hyvä työkalu ajatteluun, ja jutturungon kirjoittamalla joutuu ajattelemaan ideansa ihan loppuunkin asti. Loppuun päästyään saakin taas kirjoittaa alun uusiksi. Toisinaan teksti vie itse itseään loppuun ja kertaistumalta syntyy valmis rakenne ja luonteva rytmi, mutta tällaisetkin jutut poikkeuksetta paranevat editoimalla. Kollegan katse tai nukuttu yö usein kertovat, mikä oli olennaista ja mikä turhaa painolastia lukijalle. Tällainen editointiprosessi tekee virheettömän tekstin kirjoittamisen jo ensiyrittämällä täysin tarpeettomaksi. Täydelliseksi hiottu lause tai kappale saattaakin lopulta olla turha, ja kokonaisuus unohtuu yksityiskohtia hioessa. Ensimmäisissä luonnoksissa olisi tärkeintä edes yrittää pujotella punaisen langan kanssa kunnialla maaliin asti. Mutta miten se on mahdollista, jos automaattinen oikeinkirjoituksen tarkistus vie huomion? Tekstinkäsittelyohjelma ystävällisesti muistuttaa, että lukijani arvostaisi ytimekästä tekstiä. Varmasti arvostaisi, mutta kun en vielä itsekään tiedä, mitä haluan sanoa, ja kaltaiselleni vitkuttelijalle odottamaton oikolukukierros on liian helppo tapa tehdä jotakin mukamas hyödyllistä ajattelemisen sijasta, vaikka tietysti varsinainen oikoluku tehdään vasta viimeiselle versiolle. Automaattisen kielentarkistuksen saa päälle jälkikäteen, jos tarvitsee. Tätäkin juttua luonnostellessa havaitsen hioneeni ensimmäistä kappaletta tarpeettoman paljon ennen kuin lopetuksesta oli vielä tietoakaan. Seuraavan juttunsa ensimmäisen luonnoksen Diletantti aikookin kirjoittaa kirjoituskoneella, jotta tekstiä ei pääsisi liiaksi muokkaamaan, ennen kuin luonnos on kirjoitettu. 
|