|
Diletantti luki kaksi amerikkalaista lähitulevaisuuteen sijoittuvaa tieteisromaania vuodelta 1992, Ben Bovan Marsin sekä Neal Stephensonin Snow Crashin. Romaanit poikkeavat toisistaan niin tyyliltään, kirjallisilta ambitioiltaan kuin tunnettuudeltaan, ja ne valikoituivat samaan aikaan luettaviksi lähinnä sattumalta. Ne muodostavat kuitenkin kiinnostavan parin vertailtavaksi. Kolmekymmentä vuotta vanhoissa teoksissa mielenkiintoisinta ei olekaan se, miten niiden ennustukset lähitulevaisuudesta ovat toteutuneet. Sen sijaan kirjojen vertailu tarjoaa kiinnostavan näkökulman siihen, miltä maailma näytti 1990-luvun alussa (ainakin amerikkalaisten scifikirjailijoiden silmin).
Mars kertoo ensimmäisestä Marsiin matkaavasta miehitetystä avaruuslennosta. Punaisen planeetan tutkimisen ja olosuhteista hengissä selviämisen lisäksi seurataan myös Mars-projektin poliittisempaa puolta Maahan tai kiertoradalle jääneiden henkilöiden silmin. Takaumissa päästään myös päähenkilön, puoliksi navajon geologi Jamien, mukana astronauttikoulutukseen. Mars ei ole Bovan (1932-2020) laajasta tuotannosta mitenkään tunnetuin, ja tyyliä kuvaa hyvin kirjan kannen mainos romaanista hyvänä kesälukemistona. Tarkkaa tapahtuma-aikaa ei romaanissa kerrota, mutta kirjailija epäilemättä olisi toivonut pääsevänsä näkemään ensimmäiset ihmiset Marsissa vielä elinaikanaan. Snow Crash taas sijoittuu ehkäpä hiukan kaukaisempaan tulevaisuuteen, jonkinlaisen talousromahduksen jälkeiseen anarkokapitalistiseen Amerikkaan. Päähenkilö Hiro Protagonist on pitsalähettinä työskentelevä hakkeri, joka teini-ikäisen skeittilautalähetti Y. T.:n kanssa päätyy seikkailuun, jossa kohdataan niin sumerilaista mytologiaa, eräänlaisia viruksia kuin aika liuta enemmän tai vähemmän hämäräperäisiä hahmoja. Tarinassa pysytään periaatteessa maan pinnalla, mutta keskeinen tapahtumapaikka on myös Metaversum-nimisessä virtuaalitodellisuus, johon Facebookin emoyhtiön nykyinen nimikin Meta viitannee. Kirja on Stephensonin (1959-) läpimurtoromaani, mutta sitä ei ole suomennettu, kuten ei Marsiakaan. Marsin maanpäällinen politiikka heijastelee kylmän sodan asetelmia. Mars-lento on kansainvälinen yhteisprojekti, jossa pääsy avaruuteen on tiukasti valtioiden käsissä. Projektin päävastuut on jaettu tarkkaan Yhdysvaltain ja Venäjän kesken, kiinalainen retkikunnan päällikkönä on miltei neutraali kompromissiratkaisu. Snow Crashissa taas kylmän sodan lisäksi koko valtion konsepti tai ainakin Yhdysvallat on mennyttä. Valtioiden sijaan valtaa käyttävät erinäiset suuryritykset, ja romaanissa tavataan tarkemminkin mm. mafian sekä Mr. Lee’s Greater Hong Kong -organisaation johtohahmoja. Geopolitiikan lisäksi kansallisuuksien stereotypiatkin tuntuvat muuttuneen. Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeisessä maailmassa aikuistunut lukija hämmentyy muistaessaan, että stereotyyppisen rasistin ennakkoluulojen kohde ei aina olekaan ollut muslimi. Mars-aluksen miehistöstä löytyy ennakkoluuloja lopulta toki sankarillisiksi ja inhimillisiksi osoittautuvia venäläisiä kohtaan, ja Snow Crashissa sivuhahmo nimittelee ohimennen japanilaisia ja aasialaisia. Vaikka Mars edustaa tavallaan ns. kovaa scifiä ja varsinainen jännitteet syntyvät Marsin olosuhteista, romaani kertoo ehkä yllättävänkin paljon sekä Mars-projektin politiikasta että miehistön henkilökemiasta. Ummehtuneelta kuitenkin tuntuu se, miten suuri rooli on silläkin, kuka harrastaa seksiä kenenkin kanssa pitkän avaruuslennon aikana (ja tietysti vain heterosuhteissa). Snow Crash on miljööltään sen verran kauempana nykymaailmastamme, että ainakin ensilukemalla ihmissuhteet jäävät vähälle huomiolle verrattuna juonenkäänteisiin, hämäriin organisaatioihin ja teknologiaan, mutta sentään hahmojen sukupuoli tuntuu melko epäolennaiselta tarinan kannalta. Yllättävän tuoreelta tuntuu kummankin romaanin kolonialismin käsittely. Hyvin saattaa kuvitella, että navajoksi lausutut ensimmäiset sanat Marsin pinnalla herättäisivät jos ei kriisiä projektiorganisaatiossa niin ainakin hämmennystä myös 2020-luvun poliitikoissa. Snow Crashissa taas aleuttien kaltoinkohtelu yhden jos toisenkin valtion kohdalta on yksi juonielementti osaltaan - ja romaani yksi vain kahdesta aleuteista kertovalla Wikipedia-sivulla mainituista fiktiivisistä teoksista. Jos osa romaanien teknologiaennustuksista on käynyt toteen ja osa ei, hieman samoin on siis käynyt myös niiden yhteiskuntakuvauksille. Kirjojen pisteyttäminen ennustusten paikkansapitävyydestä ei kuitenkaan ole kovin mielekästä. Osa ennustuksista saattaa olla itseäänkin toteuttavia: Snow Crash on inspiroinut virtuaalitodellisuuden kehittäjiä todellisessakin maailmassa. Vaihtoehtoisista tulevaisuuksista lukeminen auttaa kuitenkin hahmottamaan, mikä kaikki nykyhetkessä ei ole ollut ilmeistä vielä muutama vuosikymmen sitten. Seuraavaksi Diletantti odottaakin innolla, mitä oppii kiinalaisesta fantasiaromaanista, ja toivottaa antoisia lukuhetkiä myös tieteiskirjallisuuden parissa! 
|