Diletantti
  • Etusivu
  • Toimitus
  • Jutut
    • Pääkirjoitukset
    • Selvitykset
    • Satiirit
    • Sepustukset
  • 2020
  • 2021

Kesärunoja

Diletantti avasi verkkoselaimen ja vertaili 1900-luvun alun runoilijoiden kesärunoja. Aiemmassa kevätrunovertailussa kevät vaikutti toivon, valon, kuoleman ja elämän vuodenajalta. Millaisia tunteita runoilijoiden kesärunot sitten herättävät? Millainen vuodenaika on kesä?

Leino

Kansallisneromme, luontokuvaukseen mieltynyt runosuoltajamme Eino Leino on kevätrunojen lisäksi kunnostautunut kesärunojen saralla. Runo Kesä kuvaa kesvän ohimenevyyttä, ja jopa maanisella kiireellä Leino kehottaa runossaan nauttimaan kesän antimista, aiemmista jahkailuistaan oppineena:
Kesä, Eino Leino - Oli kesiä ennenkin mulla, suvi-aikoja suuriakin, mut kukat ne umppuunsa kuoli, nuput nuoret kyynelihin.  Nyt aukee ne kaikki, kaikki! Maa kukkii ja rehoittaa, maakerrat kertojen päällä päivän paistetta uhoaa.  Nyt kukkii ne kaikki, kaikki, kesät entiset kilpaa vaan: tuolla yks terälehtiä tekee, täällä toinen jo marjojaan.  Tule, tyttöni, laulujen lehtoon! Alla virpien vilpasta on. Siellä tiedän mä pehmeän turpeen ja mairehen marikon.  Syö, tyttöni, poimi, poimi! Kesän aika niin kerkeä on. Mut elä myös suutu, jos suuhus satut saamaankin raakilon.  Meill’ on niin kiire, niin kiire! Emme ehdi me vuottamaan. Maa kukkivi vuodesta vuoteen, meillä yksi on vuosi vaan.  Ja yksi on vuodessa kesä. Ikä ihmisen lyhkänen on: päivä yks kun lehteä tekee, jo toinen on marjaton.
 (Diletantti jätti käsittelemättä Leinon kesäisiä runoja Lapin kesä ja Nocturne, sillä nämä lienevät tunnettuja sekä Vesa-Matti Loirin että jopa Jope Ruonansuun laulamina versioina.)

Harmaja

Dramatiikkaan viehtynyt, elämän keväänään 24-vuotiaana kuollut Saima Harmaja ei kesärunollaankaan petä tunteennälkäistä yleisöään. Kesäkuun sateen ummut rukoilevat, kunnes sateen armo lankeaa maan päälle haihduttaen pienten kukkasten kuolemanpelon ropinallaan. 
Kesäkuun sade, Saima Harmaja - Käy taivas pilveen. Vielä hohtaa maa, mut koleammin tuuli puhaltaa, ja nuori koivu hiuksin nurinkääntynein on harmaa, vihainen. Sireenipensaan tuuli pörröttää. Sen tertut hetken hymyilevät, mutta on hymy himmeää.  Vain pikkulinnut ei säiky hämärää. Kuin suloisemmin ne kaikki visertää. ”Mik’ on tää pelko”, ummut rukoilee, ”ei vielä ilta, mut ilma himmenee?” Niin hellä kuoro vastaa lohduttain: ”Vain sade on se, vain pisaroiden suutelu, ah, taivaan kaste vain.” Ja kohta vaipuu maa herkkää kuunteluun. Ei hengi kukka, ei käänny lehti puun.  Siks kunnes kaikki koivut syvään huoahtaa, kun sateen armo suhisten yli lehtien ja mullan lankeaa, ja kahta ihanammin tuoksuu metsä. Lävitse pisaraharson hopeaisen virittää linnut laulun jumalaisen, ja vihreämmin vivahtelee maa. Kas metsätähdet, tänään auenneet, jo oli kuolemaansa vavisseet! Nyt kukkaiskasvoin pienin huoaten ne taivaan juoman juovat suloisen.

Kailas

Sateen tuomasta kuolemanpelosta aurinkoisempiin maisemiin meidät vie Uuno Kailas rantakalliolle keskittyvällä runolla Keskikesällä:
Keskikesällä, Uuno Kailas - Tähän on ihana oikaista. Kallion kämmenelle. Alastomana. Uimasta päästyä juuri. Otsalla vielä märkien hiusten liuta.  Tässä on kesä. Vieressä, yllä ja eessä. Neilikan terissä telmien. Mansikan punassa posket. Ilojaan ilmoille huutaen lauluna rantarastaan. Kurotat kätesi vain ja kas -- se on kesää täynnä!  Tässä on ihana olla. Kesäkiireitä katsella muurahaisten. Tämä on onnea, tämä. Katsella. Aatoksitta. Taivas telttana yllä niinkuin sininen silkki. Katossa huikean kiiltävä kultaraha.  On nyt nahka jo kypsä, on totta maarin. jo, jopa onkin oikea Luojan leivinuuni kallio tämä.

Vala

Sörnäisissä vuosina 1931-1933 asunut Katri Vala on kuvannut kaupunginosaa myös runossaan Kesä Sörnäisissä:
Kesä Sörnäisissä, Katri Vala - Sinun kasvosi, pikku veli, on laihat ja totiset. Kesä on ja tuoksuu asfaltti, luo varjon seinät kiviset. Kovin ahtaasti hengitys kulkee, kadun tomut ylles saat. Edes uneksia voitko, mit’ on kukkaiset niityt ja haat?  On kaupunginosamme tämä vain köyhien ihmisten, ei riittänyt vehmautta ole tänne kaupungin puistojen. Ne on toisella laidalla, siellä missä talot on tyhjentyneet näin kesäks, kun paremmat ihmiset on maalle matkustaneet.
Tämän lisäksi Valalla on myös erittäin maanläheinen, verevä Kesä-runo:
Kesä, Katri Vala - Korret lähellä silmiäni, käsiäni sykkivät vereni tahtiin. Sydämeni on rannaton ulappa. Vaeltajan sininen purje lepattaa heleydessä. Aallot tuo kaukaa tuoksuvan vaahdon, tuomissa sihajoi valomeren kuohu.   Ruumiini, sykkivä tomu, maassa auringon lävistämänä juurtuen multaan kuin kasvi. Valtimoni virrassa soluu versovat kukat, kalvenneet tähdet, maan tuoksuva pallo.

Lopuksi

Runoilijoiden kesärunoista kantautuu kesän ohimenevyys, elinvoimaisuus, vahvuus, sekä auringonpaiste ja luonnon kukoistus. Diletantti toivottaa samoja piirteitä lukijoidensa kesiin, niin kauan kuin sitä kestää!

Ota yhteyttä! toimitus@diletantti.fi
  • Etusivu
  • Toimitus
  • Jutut
    • Pääkirjoitukset
    • Selvitykset
    • Satiirit
    • Sepustukset
  • 2020
  • 2021