|
Diletantin toimitus on joutunut liiallisen itsekriittisyyden uhriksi: kukaan toimittajista ei kyennyt tuottamaan paperilla kahta tolkullista sanaa peräkkäin, saatika julkaisemaan näitä.
Jokainen Diletantin toimittajista koki olevansa vähintään yhdessä asiassa absoluuttisesti huonompi kuin joku toinen toimittaja. Lisäksi jokainen kirjoittaja koki, että heidän tekstiään olisi vielä voinut parantaa. Joko toimittaja ei ollut kirjoitushetkellä parhaassa vireessä tai juttu oli muusta henkilökohtaisesta puutteesta johtuen muuta kuin parasta tähänastisessa elämässä tuotettua jälkeä. Toimittajat raportoivat myös, etteivät olleet toisaalta myöskään halukkaita vastaanottamaan parannusehdotuksia juttuunsa, peläten editorin joko tuomitsevan heidät henkilönä tai missaavan tahmaisen tekstinsä (viitaten kirjoittajaan, ei editoriin) nokkelat metatasot. Kukaan toimituksesta ei suostunut myöskään myöntämään, että jutun julkaisu puolihyvänäkin olisi ehkä vähemmän kiusallista kuin tällaisen apaattisen apologian kirjoittaminen. [Toim. huom.: apologia tarkoittaa suomessa puolustuspuhetta ja apatia välinpitämättömyyttä, ja tässä tekstissä ei ole kumpaakaan.] Koko toimitus koki, että mikäli he julkaisisivat yhtään juttuaan, saisivat he välittömästi potkut töistään, vanhemmat katkaisisivat välit, tuttavat pitäisivät heitä yleisesti tylsinä ihmisinä ja naapurin koira menettäisi arvostuksensa toimituksen journalistista integriteettiä kohtaan. Naapurin tuimasti luimuilevaa koiraa lukuunottamatta kukaan näistä tahoista ei ole toistaiseksi vahvistanut toimituksen spekulaatioita, mutta tähän nyt päädyttiin. Toimituksella meni jokin aika keskustella, johtuuko itsekriittisyys ulkoisista paineista ja muista kunnianhimoisemmista (harrastelija)lehdistä, vai syvästä sisäisestä riittämättömyyden tunteesta. Yksi toimittaja kuitenkin toi ilmi, että hän on melko kyvytön olemaan itsekriittinenkään, ja koki olevansa huono olemaan edes huono. Eräs toinen toimittaja taas kertoi, että on liian syvällä itsekritiikin, -ironian ja humorististen defenssien tiedostamisessa, aivan kuten Inception-elokuvassa, joka julkaistiin vuonna 2010, jolloin toimittaja oli kehittyvässä iässä, jossa on herkkä erilaisille kulttuurillisille vaikutuksille, ja jossa hahmot unohtivat monennellako unitasolla olivat, että voisi arvioida järkevästi onko hänen itsekriittisyytensä aitoa. Diletantin analyysin mukaan julkaisemattomuuteen ei ole mitään järkiperäistä syytä kuten työkiireet tai lorvikatarria vakavammat terveysongelmat, vaan jokaisen toimittajan täydellinen elämänhallinnan puute. Ainakin yksi toimittaja oli käynyt Instagramissa työpäivänsä aikana, ja toinen tunnusti katsoneensa kissavideon, sen sijaan että olisi kirjoittanut juttua esimerkiksi kissavideoista. Diletantin saamien tietojen mukaan eräs toimittajista toivoi, että kirjoittamisen sijaan hän voisi etsiä mukavan ja tuomitsemattoman sienen metsästä ja mennä kyhjöttämään sen alle. Toinen toimittaja kertoi harkinneensa kaivautuvansa kompostiin odottamaan maatumistaan ja tuijottamaan ohikulkijoita syyllistävästi. 
Havainnekuva sienestä.
Diletantti toivoo syvästi itsekriittisyyden syksyn muuttuvan seuraavaksi luovuuden ja ilmaisuvoiman loskakaudeksi, jossa millään ei ole oikeastaan väliä ja jutut saadaan perhana joskus julkaistuakin.
|