On marraskuu, ja taivaan jatkuva harmaus vie mielen helposti lakoon. Diletantti päätti kuitenkin todeta, että harmaalla pilvelläkin on hopeareunus, ja mietti positiivisia lähestymistapoja harmauteen!
Harmaus on intensiivistä. Väitetään, että harmaa on tylsä väri. Kuitenkin, eräiden lähteiden mukaan, harmaa ei oikeastaan ole väri. Harmaa on kokonaisvaltainen aistikokemus, joka syntyy, kun silmään saapuva valo vaikuttaa tasapuolisesti, mutta ei voimakkaasti, kaikkiin silmän valoherkkiin näkösoluihin. Harmaa onkin intensiivinen kokemus, jonka koko silmäsi kokee kerralla. Harmaus on vaihtelevaa. Harmaa ei ole yksi tietty sävy vaan mukavan kompleksinen kokonaisuus tummia ja valkoisia vivahteita. Harmaa usein elää sulavan harmonisesti sävystä toiseen eikä ole yhtä kahtiajakautunut kuin mustavalkoinen. Onneksi taivas on nyt harmaa. Olisi ikävää, jos se olisi pelkästään musta tai valkoinen, tai esimerkiksi dalmatianläikkäinen. Harmaus ei syrji. Harmaassa on kaikki sateenkaaren sävyt tasaisesti edustettuna. Se on oikeastaan ultimaattisen tasa-arvoinen sävy, sillä jos jokin sävy olisi liiallisesti edustettuna, saataisiin esimerkiksi siniharmaata. Harmaus on hyvää. Lonkero on hyvää ja harmaata. Harmaus on rauhallista. Vaikka pohjoismaalaista sisustusta harmaan ja beigen sävyineen pitäisikin mielikuvituksettomana, eivät aivot ainakaan pääse ylikierroksille, vaan voivat keskittyä meditoimaan ja toimimaan tehokkaasti. Varsinkin jos tarvitsee palautumista ja rauhoittumista lonkeron nauttimisen jäljiltä. Harmaus on tuhmaa. Viettelvästi harmaantuneet hopeaketut ovat jatkuva kuuma puheenaihe. Englannin kielessä on muuten erikseen termit silver fox ja silver vixen, mutta suomessa voinee ketuista puhua sukupuolineutraalisti. Harmaus on radikaalia. Betoni on harmaata, ja betonibrutalismi eräs radikaaleimpia arkkitehtuurin tyylisuuntia. Harvat rakennukset aiheuttavat niin suuria tunnekuohuja kuin betoninharmaat. Harmaus on vauhdikasta. Harmaa talous kuulostaa hirveän tylsältä ja raskaalta. Pitää kuitenkin huomioida, että esimerkiksi laittomat salakapakat ja psykedeelikauppa on usein harmaata taloutta, eikä näitä ehkä tulisi kuvanneeksi tylsäksi. Harmaan talouden sisällä onkin kaikki happosateenkaaren sävyt. Harmaus on inspiroivaa. Harmaa on myös vietellyt taiteilijoita. Whistlerin maalauksessa äidistään on erittäin tarkasti käytetty eri harmaan sävyjä. Samoin impressionistipianisti Claude Debussy on maalauksesta inspiroituneena säveltänyt kolmen Nocturnen sarjan, joka on hänen mukaansa musiikillinen vastinen Whistlerin tutkielmalle harmaan sävyistä. Harmaata on myös tuskanmurtamassa Picasson Guernicassa, joka kuvaa sodan kokemusta. Harmaus on kiehtovaa. Harmaa-sanan on arveltu olevan peräisin huurretta ja kuuraa tarkoittavan härmä-sanan jo kadonneesta takavokaalivariantista. Harmaa huurteen kuvana onkin hyvin kiehtova ajatus. Myös värimaailmaltaan harmaa käsitetään helposti kiillottomaksi ja ankeaksi, mutta kiiltäväkin harmaa on harmaata. Oikeastaan marraskuun voisi uudelleenbrändätä hopeiseksi kuukaudeksi. Diletantti toivottaa kaikille piristävän hopeisenharmaata loppukuuta! |