Tunnetuin hampurilaisen keksijäksi itsensä julistanut henkilö oli entinen Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-Il. Sehän ei näennäisesti käy järkeen, sillä hampurilaisia syötiin useita vuosikymmeniä ennen herran syntymää. Olisi myös erikoista, että pohjoiskorealainen, voimakkaan nationalistinen kommunistijohtaja nimeäisi keksimänsä ruokalajin saksalaisen kaupungin mukaan. Vaikeaa olisi uskoa sitäkään, että sellaisella taustalla varustettu ruoka tulisi amerikkalaisuuden symboliksi.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan hampurilaisella tarkoitetaan pihviä kahden leipäpalan välissä. Nykyään pihvi on useimmin naudan jauhelihaa ja leipäpalat briossijohdannaisia sämpylöitä, mutta variaatioita on rajattomasti, pelkästään muiden täytteidenkin vuoksi. Vaikka hampurilaisia saakin nykyään lähes mistä tahansa maapallolta, jostain syystä se nähdään silti selkeästi amerikkalaisena asiana. Hampurilaisiin liittyy niiden suuren kulttuurillisen merkityksen ja pitkän historian vuoksi lukuisia erikoisia asioita.

Historia ja sen epämääräisyys

Selkeästi Hampurin kaupunkiin viittaavan nimen perusteella hampurilaisella voisi kuvitella olevan selkeä syntytarina. Nykyään uskotaankin, että ruokalajin innoittajana oli Saksassa 1800-luvulla suosittu frikadelleksi kutsuttu kastikkeella päällystetty jauhelihapihvi. Vastaava ruokalaji sai nimen “hamburg steak” Yhdysvaltojen satamissa, koska Hampurin satama oli yksi tavallisimpia eurooppalaisten lähtösatamia.

Hampurilaisen historiasta tulee hämmentävää, kun huomaa, että ruokalajin nykyisen muodon on väittänyt keksineensä ainakin 20 eri ihmistä useissa eri Yhdysvaltojen osavaltioissa ja kaupungeissa. Seymourin kaupunki Wisconsinissa sai osavaltion julistamaan itsensä lain voimalla “hampurilaisen kodiksi”. Toinen mahdollinen keksijäpari olivat ohiolaiset Menchesin veljekset, jotka - kiinnostavaa kyllä -  kiistivät tuotteen nimellä olevan mitään tekemistä Hampurin kaupungin kanssa. Nykyään varovainen enemmistö uskoo modernin hampurilaisen keksijän olleen tanskalaissyntyinen Louis Lassen Connecticutin New Havenissa. Lassenin sanotaan kehittäneen leipämuotoisen hampurilaisen 1800- ja 1900-lukujen taitteessa helpoksi lounaaksi työläisille.

Loppujen lopuksi varmuudella tiedetään vain, että Yhdysvalloissa hampurilainen saavutti suuren suosion vuoden 1904 St. Louisin maailmannäyttelyn yhteydessä olleilla ruokakojuilla. Seuraavan kymmenen vuoden aikana suosio kasvoi, kunnes saksalaisvastainen asenne ensimmäisessä maailmansodassa johti ensin yritykseen uudelleennimetä ruokalaji “vapaussämpyläksi” ja sitten tuotteen kysynnän roimaan laskuun. Vuonna 1921 avattu White Castle -ravintolaketju kehitti modernin pikaruokahampurilaisen kaikkine ominaisuuksineen: halpa hinta, kuivatettu liha (joka ei siis voi mädäntyä) ja sämpylämallinen leipä, jota täydennetään lukuisilla aineilla sen säilyvyyden parantamiseksi. Ketju osoittautui menestykseksi ja hampurilaisen suosio lähti uuteen nousuun.

Seesaminsiemenet

Varsin mielenkiintoinen sivujuonne on se, että jostain syystä nykyään ajatellaan, että seesaminsiementen lisääminen hampurilaissämpylän päälle on olennainen osa sämpylän ominaisuuksia. Jos hampurilaisten historiaa pitää monimutkaisena ja hämmentävänä, seesaminsiemensämpylän historia hampurilaisissa sitä vasta onkin. Varmuudella tiedetään, että 60-luvulla seesaminsiemensämpylällä varustettu hampurilainen nousi valtavirtaan. Mielenkiintoinen, toistaiseksi kumoamaton väite on se, että New Yorkissa toimineen dinerin paistokokki piti sämpylöitä tylsän näköisinä ja korealaiseen ruokaan mieltyneenä levitti sämpylöiden pintaan huomattavan määrän seesaminsiemeniä. Vielä 60-luvulla tätä pidettiin ainutkertaisena ja ylellisenä lisänä, kunnes McDonald’s yleisti seesaminsiemenet sämpylöissä.

McDonald’sin kiinteistöimperiumi

Vuonna 1940 perustettu McDonald’s on kiistatta hampurilaisen tunnettavuuden suurin edistäjä. Ketju on maailman suurin pikaruoka-alan toimija, mutta ei sekään pääse eroon omasta hämmentävyyden kokonaisuudestaan. Yrityksen liiketoimintamallin perusteella voidaan nimittäin väittää McDonald’sin olevan ennemminkin kiinteistöalan kuin ravintola-alan yritys. 

McDonald’sin franchising-yrittäjät eivät saa itse päättää, mihin ravintola avataan, vaan McDonald’s tekee päätöksen, ostaa tontin tai tilan ja järjestää kalustuksen. Ravintoloilta peritään paitsi osuudet myynnistä, myös vuokraa, jossa on hyvin merkittävä kate. Vuokrista itsessään kertyy leijonanosa McDonald’sin tuotoista, mikä on jo itsessään vaikuttavaa ottaen huomioon, että “mäkkärin” hampurilaisia myydään arviolta 75 kappaletta sekunnissa. On arvioitu, että yrityksen kiinteistöbisneksessä liikkuu noin 30 miljardin dollarin edestä rahaa.

Yritysmalli selkeästi toimii, sillä se on johtanut siihen, että McDonald’sin logo nauttii suurempaa tunnettavuutta kuin mikään uskonnollinen symboli. Ja Ison-Britannian kuningatar omistaa McDonald’s-ravintolan Buckinghamin palatsin läheltä.

Big Mac

Ehkä tunnetuin McDonald’siin liitettävä tuote on hampurilainen, joka pitkällisen nimihapuilun (mm. Blue ribbon ja Aristocrat) jälkeen sai nimen Big Mac. Big Macin tunnettavuudesta kertoo jotain se, että The Economist kehitti maan ostovoimaa kuvaamaan ns “Big Mac-indeksin”, joka osoittaa, montako Big Macia maassa saa 50 yhdysvaltain dollarilla. 

Indeksi olisi kenties muuten hyvä tapa kuvata ostovoimaa, mutta se on altis väärentymille. Paitsi että Pohjoismaiden korkeat ruokastandardit nostavat Big Macin hintaa suhteessa muuhun hintatasoon, tiedetään, että esimerkiksi Argentiinan hallitus pakotti McDonald’sin myymään Big Maceja halvemmalla vuonna 2011. Teon tarkoitus oli eksplisiittisesti saada maa näyttämään paremmalta indeksissä ja vähätellä maassa jylläävän inflaation suuruutta.

Mitä sitten?

Diletantti suosittelee pitämään tietoja tallessa tulevaa varten. Jos joulupöydässä huomaa kaipaavansa kinkun sijaan bursaa, ainakin voi viihdyttää kanssaistujia muistuttamalla, että McDonald’s on maailman suurin lelujen toimittaja ja sen hampurilaisissa käytetään samaa kiinteytysainetta kuin joogamatoissa.